Raimo Hyvärinen

Lapset pienet lahjoja vartoo.
Jännittää joulun tulo, kaksin verroin
Tänne tultu on toisaalta,
mielessä muistot mukavat,
ainakin pojalla pikkuisella.
Miksi meidän muuttaa piti?
Outo on seutu, vaan sijoille
viimein päästy on.

Joulu kohta tulla saa.
Mitähän pukki tuoda mahtaa.
On aikuiset niin salaperäiset.
Isot veljet auttaa äitiä ja isää.
Kaikki mullin mallin lienee
se ei kyllä tule pienen pojan mieleen
on leikki tärkeämpää.
Luntakin satanut on,
mutta lumiukkoa rakentamaan
pääse en.

Kellot jo tuolla kalkkaa
Eihän se aatto voi olla?
Pari päivää, sitten vasta lahjat saa.
Pihaan pöllähtää rekikaravaani
huutoa ja hoilotusta,
kaikenlaista mekastusta
illassa tummuvassa.
Sisään ryntää joukko monen kirjava.
On hulinaa, on hälinää
mistä oikein selvän saa
lapsia pieniä pelottaa.
Kukaan seurata ei saata
mitä porukka tää touhuaa.

Vihdoin, aattoilta
pian pukki jo tulla voi.
Mutta löydä ei isä, ei äiti
Huopatossut kadonneet on.  

Joulun lapsi pienoinen
synnyit keskelle paukkuvan pakkasen.
Armon suuren sydämiin.
Mielenrauhan aatoksiin
niin arkisiin.

Kirkas kajo kuutamon
yllä hangen leikkii.
Mieleen ajan tuo lapsuuden.
Mi vinhaan kiiti pois.

On äiti laittanut
karjalanpaistin uuniin.
Perunaloota hyvältä tuoksuu
Isän kanssa kuusi päivän
hämärässä haettiin.
Lämmin savusauna
hiljaa vartoo.
Kylpijät jo kohta kirmaa
polkua lumista.

Hiipii hiljaa
joulun taika.
ajan
paikan
häivyttää.
Seesteisenä raikaa laulu.

Joulu On.